• fi
  • en
  • RAKLIlla on hyvä maine ja vahva brändi

    17.11.2021

    RAKLIn maine on hyvällä tasolla ja brändi jatkanut vahvistumistaan. RAKLI koetaan erittäin asiantuntevana ja vastuullisena järjestötoimijana, jonka brändi on vahva kaikkien sidosryhmien parissa. Näin kertoo kuudetta kertaa RAKLIn sidosryhmille toteutettu mainetutkimus.  

    Erityisesti RAKLIn profiili asiantuntevana toimijana on vahvistunut ja on huippulukemissa. RAKLI nähdään luotettavana ja yhteistyökykyisenä kumppanina, jonka toiminta on monipuolista ja asiakaslähtöistä.  

    Viime tutkimukseen verrattuna, joka toteutettiin vuonna 2019, RAKLIn brändi on vahvistunut.  RAKLIn maine on jo ollut vuosien ajan hyvällä tasolla sidosryhmien parissa ja näin myös tällä tutkimuskerralla.  

    ”Parin vuoden välein toteuttava mainetutkimus on meille hyvä peili tarkastella sitä, millaisena kumppanina meidät nähdään ja koetaan. Hyvä maine ja se, että meihin liitetään positiivisia mielikuvia esimerkiksi korkeasta asiantuntemuksesta, vastuullisuudesta sekä yhteistyökyvystä on mieltä lämmittävää, ja kertoo siitä, että meillä on oikea suunta”, toteaa RAKLIn toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen.  

    RAKLIn viestinnän vaikuttavuus hyvällä tasolla 

    RAKLIn viestintäkanavista yhtenä merkittävimmistä koetaan jokaviikkoinen uutiskooste. Lisäksi RAKLIn somekanavat sekä yleinen mediajulkisuus vahvistivat asemaansa viestintäkanavina.  

    ”Ymmärrettävästi korona-aikana henkilökohtaiset kontaktit ovat vähentyneet selkeästi, mutta monikanavainen viestintämme on toiminut hienosti tässä ajassa”, jatkaa Laurikainen.  

    Tutkimukseen vastanneiden kesken on arvottu lahjakortit, ja voittajiin on oltu yhteydessä. Lämmin kiitos vastaajille, äänenne on kuultu!