• fi
  • en
  • RAKLIn maine ja brändi jatkaa vahvistumistaan

    RAKLI teetti viidettä kertaa mainetutkimuksen, joka kertoo RAKLIn maineen ja brändin vahvistuneen jälleen. RAKLI nähdään asiantuntevana ja vastuullisena toimijana, jonka brändi on erittäin vahva sidosryhmien parissa.

    Kuten vuonna 2018 tehdyssä tutkimuksessa, RAKLIa pidetään edelleen kiinteistö- ja rakentamisalan johtavana järjestönä. Sidosryhmät kehuivat RAKLIn monipuolisuutta, aktiivisuutta sekä hyviä verkostoja.

    Tutkimuksessa RAKLIn viestintä ja viestintäkanavat keräsivät kiitosta, ja vastaajien mielestä viestintäkanavien vaikuttavuus on vahvistunut merkittävästi viimeisimmän kahden vuoden aikana. Viestintään haasteita tuo RAKLIn toiminnan monialaisuus, joka samalla on myös järjestön vahvuus.

    Sidosryhmien odotukset yhteiskuntavastuullisuudessa ovat nousseet, ja RAKLIlta toivottiin jatkossa entistä vahvempaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja edunvalvontaa.

    ”RAKLIn juuri uudistetussa strategiassa yksi viidestä tahtotilasta painottuu vaikuttamiseen ja RAKLIn roolin vahvistamiseen alan johtavana järjestönä. Näemme tämän suurena mahdollisuutena, ja tavoitteenamme on panostaa vaikuttamiseen EU:n valmistelusta kuntatason tulkintoihin saakka. Odotukset tuolle työlle ovat korkealla niin jäsenistössä kuin sidosryhmissämme”, toteaa RAKLIn toimitusjohtaja Jyrki Laurikainen.

    Tutkimukseen vastanneiden kesken arvottiin lahjakortit, ja voittajiin on oltu yhteydessä. Lämmin kiitos vastaajille, äänenne on kuultu!