• fi
  • en
  • ReCoTech ylitti odotukset – startupeissa on imua

    01.12.2016

    Kiinteistö- ja rakentamisala sai tänä vuonna oman Slush Side Eventinsä, ReCoTechin. Messukeskuksen kupeeseen kokoontui liki kolmesataa ihmistä, jotka ovat kiinnostuneita startupien alalle tarjoamista uusista palveluista. Tapahtumassa kuultiin herätteleviä puheenvuoroja siitä, millaista yhteistyötä pienet ja suuret yritykset voisivat tehdä. Päivän energisin osuus olivat speed meetit, jotka tarjosivat startupeille tilaisuuden esittellä ratkaisujaan suoraan kira-alan huipuille. Tapahtuman järjestivät RAKLI, Green Building Council Finland, HESA-SAFA ja Newsec.

    IT-yritykset ovat jo aloittaneet hyökkäyksensä kiinteistö- ja rakentamisalalle, julisti aamun keynote-puhuja Stefan Engeseth. Hän totesi, että teknologia-ammattilaiset ovat haistaneet rahan, joka maailman suurimmalla toimialalla liikkuu, ja haluavat siitä osansa.

    IT-ammattilaiset vyöryvät kiinteistö- ja rakentamismarkkinoille

    ”IT-hain varjo lankeaa jo nyt kiinteistö- ja rakentamisalan ylle. Nyt on viimeinen hetki hioa oma puolustusstrategia kuntoon, ja olla valmiina”, Engeseth kannusti. On turha uskotella itselleen, ettei meidän alamme tästä mihinkään muutu. Vertailukohdaksi voi ottaa vaikkapa media-alan, musiikkiteollisuuden tai kaupan, jotka eivät uskoneet murrokseen, mutta ovat sen pyörteisiin joutuneet viimeisten kymmenen vuoden aikana. ”Tähän asti teillä on ollut aikaa odotella, mutta pian startupit vievät teidän bisneksenne ja törmäätte lähestyvään rintamaan kuin jäävuoreen, jos ette ota ohjia omiin käsiinne ja liittoudu heidän kanssaan”, Stefan Engeseth ravisteli ReCoTechin osallistujia.

    Seppo Junnila ja Lauri Pulkka ovat Aalto-yliopistossa syventyneet siihen, mitä digitalisaatio voisi bisnesmielessä tarkoittaa kiinteistö- ja rakentamisalalle. He tarjosivat ReCoTechin vieraille arvokkaan apunsa laatimalla listan startupeista sekä poluista, joihin Slushissa erityisesti kannattaa tutustua.

    Oppimista puolin ja toisin

    Strongholdin startupsijoituksista kertoi Daniel Wikström. ”Me, joilla on varaa ja näkemystä uusista palveluista, kannattaa sijoittaa ja etsiä itsellemme tehokkailla työkaluilla parhaat mahdolliset kumppanit”, Wikström linjasi. Strongholdin huomassa toimivan Tessin.se joukkorahoitusyhtiön toimitusjohtaja Jonas Björkman kehotti aloittelevia yrityksiä keskittymään oman bisneksensä kasvattamiseen sen sijaan, että yrittäisi etsiä menestystä vain synergiasta tai PR:stä. Toisena mielenkiintoisena esimerkkinä Strongholdin rahoittamista yrityksistä toimitusjohtaja Andreas Broryd ja Carl Emmoth esittelivät Work Aroundia, joka yhdistää kekseliäästi omistajia ja vuokralaisia tilanteessa, jossa markkinoilla on runsaasti vapaata tilaa.

    Nestholman Antti Kosunen julisti pelastavansa yritykset, jotka yrittävät pärjätä nykymaailmassa vanhentuneella osaamisella. ”Nyt pitää panostaa palveluihin, jos aikoo vastata asiakkaiden radikaalisti muuttuneisiin tarpeisiin”, Kosunen painotti. Yritystoiminnan pelisäännöt ovat muuttuneet. Osaamista, rahaa ja ihmisiä omaavien isojen yritysten kannattaa omaksua startupeilta out-of-the-box-ajattelua. ”Entisellä ammattitaidolla ei pärjää, mutta jos on intoa omaksua uusi tapa kommunikoida ja erilaiset prosessit, avautuu upeita mahdollisuuksia”, hehkutti Antti Kosunen.

    Tarpeet muovaavat tiloja

    HESA-SAFA tarjosi ReCoTechin osallistujille alustuksia siitä, mitä uutta arkkitehtuurissa tapahtuu. Helsingin kaupungin muotoilujohtaja Anne Stenros kuvaili kaupunkisuunnittelun muutosta: ”Kansalaiskokemus on nyt vahvasti esillä ja ihmiset ottavat kaupungit aivan uudella tavalla kaiken tekemisensä alustaksi. Esimerkiksi kahvilat olivat historiansa alussa ensimmäisiä eurooppalaisia hubeja ja nyt ne ovat sitä jälleen – kohtaamisten ja työn tekemisen paikkoja.” Kaupunkimuotoilulla on myös yhteiskunnallinen ulottuvuus, ja verkostojen merkitys korostuu. Idil Gaziulusoy esitteli neljä eri skenaariota siitä, miten ilmastonmuutosta kiihdyttäviä päästöjä voidaan kaupungeissa vähentää. Ne eroavat toisistaan sen mukaan, kuinka paljon parannetaan tehokkuutta vai keskitytäänkö kulutuksen vähentämiseen. Tulevaisuus näyttää, mitä polkua tavoitteeseen kuljetaan.

    Toimitilapuolella We Workilla on kerrottavanaan yksi tämän hetken kiinnostavimmista tarinoista. ”Me ajattelemme tiloja ja arkkitehtuuria aivan uudella tavalla. Analysoimme käyttöä ja asiakkaiden toimintaa jatkuvasti, jotta palvelu on mahdollisimman hyvää”, kertoi Daniel Davis. We Workin selvitysten mukaan esimerkiksi kuuden tai kahdeksan hengen kokoustiloissa on yleensä huomattavasti vähemmän ihmisiä. Tämä vaikuttaa tilan toimivuudessa esimerkiksi akustiikkaan.

    Panokset toimivuuteen

    ”Kun tiedämme, miten tiloja ja niissä olevia työkaluja oikeasti käytetään, pystymme suunnittelemaan ne paremmin”, Davis alleviivasi. Hän kannusti arkkitehteja kehittämään olemassa olevia tiloja entistä paremmiksi uusien työvälineiden avulla sen sijaan, että aina luotaisiin vain uutta. ”Arkkitehtuurikilpailun ja rakennuksen toimivuuden välille jää liian usein suuri kuilu”, Davis harmitteli. Annie Locke Scherer kuvaili, kuinka uudet teknologiat auttavat entistä monipuolisempien ja laadukkaampien ratkaisujen suunnittelussa ja toteutuksessa. Robottien tekemissä tiloissa vain mielikuvitus on mahdollisuuksien rajana.