• fi
  • en
  • Vuoden rakennuttakonsultiksi 2018 hankejohtamisen ja rakennuttamisen ammattilainen Esa Lempiäinen

    17.01.2019

    Rakennuttajatoimistojen Liitto RTL on valinnut vuoden rakennuttajakonsultiksi 2018 projektinjohtaja Esa Lempiäisen Rakennuttajatoimisto Valvontakonsulteista.

    Lempiäinen on kokenut ja monipuolisesti erilaiset kohteet sekä sopimusmuodot hallitseva hankkeiden johtamisen ja rakennuttamisen ammattilainen. Lähes kolmen vuosikymmenen projektinjohto- ja suunnittelukokemuksen omaavalla Lempiäisellä on mittava kokemus myös korjausrakentamisesta, sillä hän on ollut mukana laajoissa kauppakeskushankkeissa, liike- ja toimistotilojen muutoksissa sekä suurten asuntokohteiden saneerauksessa. Viimeisin merkittävä Lempiäisen johtama hanke on juuri valmistunut, vaativa ja aikataulullisesti haastava Yleisradion Ison Pajan perussaneeraus, jossa hän toimi projektipäällikkönä.

    Kollegat ja yhteistyökumppanit pitävät Lempiäistä ratkaisukeskeisenä ja rauhallisena projektinvetäjänä, jonka ohjauksessa aikataulut pitävät ja asiat tapahtuvat sovitusti. ”Rakentaminen on mitä suurimmissa määrin ryhmätyötä, ja ihmisläheinen hankkeen johtamistapa on nykyaikaisen hankkeen menestystekijä”, korostaa Lempiäinen johtamisfilosofiaansa.

    Lisätietoja:

    Juhani Karhu, hallituksen puheenjohtaja, Rakennuttajatoimistojen Liitto RTL ry, puh. +358 40 593 3783 
    Esa Lempiäinen, Rakennuttajatoimisto Valvontakonsultit Oy, puh. +358 44 7799 233

    Vuoden rakennuttajakonsultin on vuodesta 2010 alkaen valinnut Rakennuttajatoimistojen Liitto RTL, jonka tavoitteena on parantaa rakennuttajakonsulttien profiloitumista hankkeenjohtamisen osaajina. Valinnan tekee RAKLIn Rakennuttaminen -toimikuntaan kuuluvista tilaajista koottu raati. RTL parantaa rakennuttajakonsulttien toimintaympäristöä sekä ennakoi, seuraa ja auttaa hallitsemaan toimintaympäristön muutoksia.