• fi
  • en
  • WDBE 2018 kokoaa rakennetun ympäristön digitaaliset ratkaisijat Helsinkiin

    27.03.2018

    Helsingissä 11.-12.9.2018 järjestettävä World Summit on Digital Built Environment WDBE 2018 tuo rakennetun ympäristön digitaalisuuden edelläkävijät Finlandia-talolle. Tapahtuma on tarkoitettu toimialan elinkaaren kaikille osapuolille rakennuttajista suunnittelijoihin, toteuttajiin, omistajiin ja ylläpitäjiin ja siihen odotetaan puhujia ja osallistujia yli 15 maasta. Mukaan tulee myös teknologian ja palveluiden kehittäjiä, käyttäjiä sekä julkisia toimijoita.

    WDBE:n teemoiksi on valittu teknologia-alustat, mahdollistavat teknologiat (IoT, data, analytiikka), liiketoiminnan mallit ja ekosysteemit. Näiden rinnalla tarkastellaan käyttäjäkokemusta, parhaita julkisia käytäntöjä sekä maaraportteja eri puolilta maailmaa. Kaikkiaan puheenvuoroja tullaan kuulemaan yli sata.

    Tapahtumaan on myös jo vahvistettu vaikuttava lista keynote-puheenvuoroja. Yhdysvaltalaisen Forest Flagerin yritys Katerra on vain kolme vuotta vanha, mutta se toimii jo neljällä mantereella ja sai helmikuussa 865 miljoonan USD sijoituksen Softbankilta toimialan prosessien tehostamiseen. Torben Klitgaard johtaa BLOXhubia, joka on suomalaisen KIRA-digin tanskalainen vastine. Paul Dohertyn The Digit Group on juuri allekirjoittanut neljä merkittävää Smart City -hanketta Kiinaan. Brett Youngin BuildingSP tuo ison datan avuksi BIM-prosessien tehokkaampaan ohjaamiseen ja Andrew Wattsin Newtecnic on mallintanut maailman vaativimpia kohteita Marokosta Meksikoon ja Kuwaitista Kiinaan.

    Paikalle saapuu myös Lene Esperssen, Tanskan arkkitehtitoimistojen liiton vetäjä, jolla on menneisyydessään kymmenen vuoden ministerikokemus ja nykytehtävänä mm. Aalborgin yliopiston hallituksen puheenjohtajuus. Kjetil Tonning vastaa Skandinavian neljänneksi suurimman urakoitsijan Veidekken infrarakentamisesta ja nousee Euroopan rakennusteollisuuden etujärjestön FIECin seuraavaksi puheenjohtajaksi. Oma asunto-, energia- ja ympäristöministerimme Kimmo Tiilikainen on luvannut ensimmäiseen aamuun herätyspuheenvuoron.

    WDBE 2018 on parhaillaan kasvamassa maailman kattavimmaksi poikkileikkaukseksi rakennetun ympäristön huikeassa vauhdissa olevasta digikehityksestä. Koko toimiala on nyt murroksessa, jossa uusia mahdollisuuksia syntyy ja vanhat tekemisen tavat haastetaan monelta suunnalta. Tuloksena ala tulee ottamaan kauan odotetun tuottavuusloikan.

    WDBE:n toteuttaa KIRA-digi, rakennetun ympäristön digitalisoimisen kärkihanke, yhdessä Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RILin kanssa.

    Tapahtuman nettisivut löydät täältä!

    Lisätietoa:
    Teemu Lehtinen KIRA-digi, Digipäällikkö
    +358 40 456 6108

    Teemu Vehmaskoski Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL 
    Johtaja, tuotteet ja palvelut 
    +358 50 352 6878

    Jyrki Laurikainen RAKLI, Toimitusjohtaja
    +358 40 844 2573