• fi
  • en
  • Kirjaudu

    Anssi Salonen: Sijoittamisen mielenkiintoinen aika

    Näin vuoden alkupuolella on mielenkiintoista lukea katsauksia menneeseen ja tulevaan. Samalla on hyvä pohtia mihin kaikkeen sitä pitää tarttua tulevina kuukausina, myös RAKLIn toiminnassa. Ja katsauksien perusteella maailmasta raha ei ole loppunut eikä kiinnostus kiinteistöjä kohtaan. Luin esimerkiksi tuoretta INREVin julkaisemaa ”Investment Intentions Survey 2018” -tutkimusta, jonka mukaan kiinteistöihin on odotettavissa 51,1 miljardin euron tulva. Taustalla on vahva nousu sijoittajien kiinteistöallokaatioissa.

    Katsausta lukiessa nousee nopeasti mieleen, miten tuosta rahasta isompi osa löytäisi Suomeen. Olemme olleet vakaan ja ennustettavan maan maineessa, josta on saanut vielä suhteellisesti houkuttelevaa tuottoa.

    Mutta onko nykytilamme varmasti houkutteleva turhia riskejä kaihtavan sijoittajan näkökulmasta? Meneillään on monia uudistuksia, kuten MRL kokonaisuudistus, kiinteistövero ja korkovähennysoikeuksien kiristäminen. Tilanne, jossa uudistusten lopputulos on epäselvä ja trendi näyttää enemmin toimintaympäristöä tiukentavalta kuin helpottavalta, ei suoranaisesti sada Suomen laariin. Hyvällä vuoropuhelulla ja avoimella valmistelulla voidaan tulevaisuuden kuvaa selkeyttää ja luoda toimintaa tukeva ympäristö. Me RAKLIn toiminnassa mukana olevat haluamme olla lisäämässä ennustettavuutta.

    Globaalien pääomien liikkeiden vanavedessä Suomeen on tullut ja on tulossa useita kansainvälisiä toimijoita. Tulijoiden erilaiset toimintamallit ja sijoitusstrategiat monipuolistavat markkinaamme. On ollut mielenkiintoista nähdä, millä vauhdilla ja hinnoilla osa näistä toimijoista on rantautunut maahamme. Nyt onkin hyvä pohtia mitähän sitten tapahtuu, kun globaalit virrat joskus kääntyvät. En toki osaa sanoa milloin korot nousevat pohjilta tai pidentynyt sykli lopulta kääntyy. Mutta historiakatsauksien mukaan näin on aina käynyt. Ja tarkastelemalla syy-seuraussuhteita ja pureutumalla ilmiöiden taakse voimme olla paremmin varautuneita niihin aaltoihin mitä eteemme tulee.

    Tällaisessa tilanteessa on hienoa päästä käynnistämään RAKLIn toiminnan seuraavaa 2-vuotiskautta. Toivotankin kaikki tuoreet ja toiminnassa jo pidempää olleet käymään syy-seuraussuhteisiin pureutuvaa keskustelua ja luomaan menestyksekästä tulevaisuutta! Mikä mielenkiintoinen aika meillä onkaan käsillä.