• fi
  • en
  • Osallistu Vuoden työympäristöteko -kilpailuun!

    RAKLI ja FIFMA järjestävät yhdessä Vuoden työympäristöteko -kilpailun, jonka tavoitteena on työympäristöjohtamisen tunnettuuden ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden parantaminen.  Samalla tuodaan tunnetuksi parhaita caseja työympäristöjen kehittämisen saralla ja viedään näin alaa eteenpäin.

    ”Edelläkävijäorganisaatiot ovat kehittäneet työympäristöjään jo pitkään ja on hienoa, miten uusista työympäristöratkaisuista on tullut viime vuosina valtavirtaa. Aiheen yhteiskunnallinen tärkeys on suuri, mutta laajempi tietämys organisaatioiden suorituskykyyn ja työntekijöiden hyvinvointiin vaikuttavasta teemasta on kehittymässä”, pohjustaa RAKLIn toimitilat-toimialan johtaja Mikko Östring kilpailun taustaa.

    Vuoden työympäristöteko -kilpailuun voi osallistua niin pienillä kuin suurilla työympäristöteoilla

    Osallistujana voi olla organisaatio tai teon toteutuksessa mukana ollut taho. Teon tulee olla toteutettu vuoden 2019 aikana. Kilpailun kriteereitä ovat käyttäjälähtöisyys, vastuullisuus sekä edelläkävijyys ja innovatiivisuus, joista työympäristöteko voi painottua yhteen tai useampaan.

    ”Meillä on valtavasti hienoja tarinoita organisaatioista, jotka ovat toteuttaneet työympäristössään upeita hankkeita ja omalta osaltaan edesauttaneet ihmisten työssä viihtymistä, hyvinvointia tai edistäneet yhteiskunnallista vastuuta. Nämä tarinat jäävät aivan liian usein kertomatta suurelle yleisölle ja haluammekin kilpailun kautta innostaa organisaatioita panostamaan työympäristöönsä. IFMA:n kansainvälisen verkoston kautta parhaista käytännöistä voidaan viestiä laajemmin maailmalle ja entisestään parantaa Suomi -kuvaa ja työympäristöalan osaamistamme,” kertoo FIFMAn hallituksen puheenjohtaja Maija Patjas.

    Kilpailun kriteerit

    Ilmoittautuminen kilpailuun päättyy 14.2.2020 mennessä.

    Kilpailun voittaja julkistetaan kesäkuun alussa Future Spaces -tilaisuudessa.

    Lisätietoa kilpailusta:
    Mikko Östring, johtaja, toimitilat
    050 301 8933, mikko.ostring@rakli.fi