• fi
  • en
  • Kirjaudu

    Päästäänkö puusta pitkälle – Puurakentaminen-klinikan alkutahdeilla

    Puurakentaminen on tämän tästä alan lehtien palstoilla. Milloin on tehty korkeaa rakentamista ja milloin on vähän matalammalla haasteita selätetty. Klinikkamme kiitää trendin aallon harjalla – hienoa! Halumme edistää puurakentamista yhteistyössä alan toimijoiden kanssa on päässyt mukaan isoon liigaan.

    Fakta on, että onnistuessaan puurakentaminen tuo vaihtoehdon betoni- ja teräsrakentamisen rinnalle. Emme usko, että se tulee koskaan syrjäyttämään kumpaakaan. Uskomme kuitenkin, että saamme jotain aikaan emmekä jää lopulta ikuisiksi ajoiksi pilottien luuppiin.

    Puussa on mahdollisuus – ja haasteensakin

    Usko tässä vaiheessa tosiaan on vahva ja käytämmekin hyödyksi alan innostusta parantamaan puun mahdollisuuksia. Puulla on omat hyvät puolensa, kuten vähähiilisyyden edistämisen mahdollisuus, ja mahdollisuus luoda positiivista imagoa ja hyvää sisäilmaa.

    Haasteita sillä on enemmän kuin varmasti pystymme klinikassamme edes ratkaisemaan, mutta sehän ei meitä lannista vaan käymme niihin käsiksi turhaa arkailematta. Esille nousseita haasteita ovat

    1. Puurakentamisen kustannukset
    2. Toimijoiden vähäinen määrä
    3. Standardien puute

    Puurakentamisen kustannukset
    Totuus on, että puurakentamisen kustannukset ovat korkeammat kuin betonirakentamisen. Tästä on tehty jo nyt tutkimusta ja vertailujakin, joten emme voi kuin myöntää sen. Mitä voimme tehdä, on pureutua siihen, miksi näin on ja lähteä eteenpäin. Viisaat sanovatkin, että jos saamme kustannukset samalle tasolle muiden vaihtoehtojen kanssa, niin kaikki muut listatut haasteemme ovat käytännössä jo voitettuja.

    Toimijoiden vähäinen määrä
    Puurakentaminen on synnyttänyt pieniä ja keskisuuria elementti- yms. toimittajia. Markkina ei kuitenkaan ole vielä kokonaisuudessaan riittävän suuri, jotta toimijoita olisi tarpeeksi ja taasen markkina ei kasva, kun toimijoita ei ole tarpeeksi. Lisäksi on törmätty myös siihen, että toimijat poistuvat markkinoilta kesken moniosaisen hankkeen ja uuden toimijan saaminen tilalle lisää kustannuksia. Haasteeksi nouseekin varsinainen muna-kana -ilmiö: Kysyntää tarvitaan vahvistamaan tarjontaa, tarjontaa tarvitaan vahvistamaan kysyntää.

    Standardien puute
    On sanottu, että standardien puute ajaa siihen, että toimittaja joudutaan valitsemaan ilman kilpailutusta. Eri toimijoiden järjestelmät ja detaljit poikkeavat toisistaan sen verran, että käytännössä valinta tehdään ennen suunnittelun aloitusta eikä siihen enää voida vaikuttaa myöhemmin. Onkin pohdittava, kuinka kilpailukyky tässä tilanteessa säilyy ja onko nykyinen lähestymistapa oikea.

    Itsesäälissä rypemisen aika on ohi

    Haasteita siis riittää, mutta ehkäpä osa niistä on myös uskomuksia haasteista, kun nojaamme niin vahvasti betonirakentamiseen ja vertaamme aina siihen. Osa haasteista varmasti ratkeaakin tuomalla ne lähemmäs betonirakentamista, jossa samat haasteet on jo aiemmin ratkaistu, mutta osan osalta meillä saattaa olla edessä toimintatapojen muutos ja sen hyväksyminen, että puu nyt vain on erilainen materiaali kuin betoni ja sen kanssa on vain opittava elämään.

    Oli niin tai näin, jokainen haaste on punnittava ja ratkaistava, jotta pääsemme eteenpäin. Työ on tehtävä yhdessä juuresta latvaan nousten, ei takapuoli edellä päistikkaan. Siispä pää pois puskasta, linjat suoraan ja puuta päin!