Tilaa elämälle

Marika Latvala: Matkakeskus Turkuun ja muita kuulumisia asemanseutujen kehittämisestä

12.09.17 / Latvala Marika

Matkakeskusten ja asemanseutujen ympärillä kuhisee ja kohiseekin, kun vain osaa etsiä. Siellä täällä rakennetaan joko yhteyksiä kuntoon tai asemia kehitetään kohtaamaan tämän päivän liikkujan vaatimuksia. Asemanseudut halutaan tehdä viihtyisiksi ja eläviksi, jopa portiksi kyseiseen kaupunkiin. Tähän päädyttiin myös reilu vuosi sitten Turussa, kun Matkakeskus Turkuun -klinikalla keskusteltiin tulevasta.

Klinikan tuloksena koottiin reunaehtoja ja onnistumisen edellytyksiä matkakeskushankkeisiin. Samalla kehitettiin konseptia Turun matkakeskuksen osalta. Toteutusmuodot ja rahoitusmallit puhuttivat myös. Vilkkaan keskustelun ja laajan tietojenvaihdon yhdeksi pääviestiksi nousi: ”toteutat, miten toteutat, ja teet, millaisen teet, niin yksin et siihen pysty”. Lisäksi todettiin varsin yksimielisesti, että matkakeskuksen tulee olla muutakin kuin bussi- ja junavarikko tai pelkkä kauppakeskus. Se, mitä tuleman pitää, jäi nähtäväksi.

Mitä sitten on tapahtunut viimeisen vuoden aikana? Tätä lähdin selvittämään Turun kaupungin Mika Rajalalta, Senaatti-kiinteistöjen Sini Kössiltä, Liikenneviraston Heidi Mäenpäältä ja VR:n Janne Seesteeltä, jotka edustivat klinikan tilaajia.

Mika Rajalan mukaan Turun kaupungin matkakeskustyö sai aivan toisenlaisen buustin klinikasta ja sen aikana käydyistä keskusteluista kuin aiemmin oli ollut ja tuota samaa lisäenergiaa hyödynnetään edelleen. Vaikka lopullista päätöstä hankkeen käynnistämisestä ei ole vielä tehty, on Turussa tavoitteena saada kyseinen hanke liikkeelle ja valmius edetä klinikalla esillä olleen aikajanan puitteissa on olemassa. Tärkeintä on pitää hanke aktiivisesti ”hengissä” ja osana kokonaisvaltaista kaupungin kehitystä. Turun kaupunki onkin jatkanut työtä muun muassa teettämällä erilaisia selvityksiä tarkemman suunnittelun ja päätöksenteon pohjaksi. Lisäksi hanke on limitetty yhteen keskustan kehittämisen kanssa.

Liikennevirasto on ollut tiiviisti mukana Turun matkakeskukseen liittyvissä yhteistyöpalavereissa. Heidi Mäenpää kertoi, että samaan aikaan he ovat jatkaneet klinikan tuloksia hyödyntäen koko Suomen asemanseutujen kehittämistä. Liikennevirasto on avoimessa yhteistyössä eri kaupunkien kanssa laatinut muun muassa yhteisiä pelisääntöjä niin isojen kuin pienempienkin kaupunkien asemien kehittämiseksi. Vielä on paljon kuitenkin isoja kysymyksiä ratkaistavana: ”Millainen on hyvä toimintamalli? Millainen on toimiva rahoitusmalli?”, pohditaan Liikennevirastossa.

VR:n suunnitelmia Turkuun on esitelty jo mediassakin. Janne Seeste ei itse ole mukana kyseisessä hankkeessa, mutta on huomannut konepaja-alueelle suunnitellun elämyskeskuksen nostattaman keskustelun. Hyvää innostusta on ilmassa. Jannen omaa työnkuvaa lähempänä ovat matkakeskushankkeet, joita Turun lisäksi on valmisteilla eri vaiheissa ympäri Suomea. Kuopiossa ja Kouvolassa on juuri saatu kaava lainvoimaiseksi, Joensuussa ollaan asemakaavavaiheessa, Seinäjoella valmistelaan yleissuunnitelmaa ja Turun osalta odotellaan kaupungin päätöksiä. Mitään ei siis ole vielä rakennettu, mutta asiat ovat kuitenkin hyvällä mallilla ja juna kulkee.

Senaatin Sini Kössi kertoi, että he ovat jatkaneet hyvin alkanutta yhteistyötä Liikenneviraston kanssa muun muassa yhteisten käytäntöjen kehittämiseksi. Kehitystyössä ovat hyvänä pohjana toimineet klinikan tulokset sekä jo aikaisemman matkakeskuskokemuksen täydentyminen yksityisen sektorin kommenteilla. Turun matkakeskuksen osalta Senaatti on edelleen sitoutunut hankkeeseen ja siellä odotetaankin muiden tavoin kaupungin hyviä uutisia rantaradan päästä.

Kaikki neljä osapuolta siis odottavat omien toimiensa ohella Turun matkakeskuksen suurta alkupamausta. Tunnelma on myös yksityisellä sektorilla odottava. Aktiivinen odottaminen ilman, että oikeastaan voi tai kannattaa tehdä mitään, vaatii ponnistuksia, mutta myös tällä sektorilla ollaan valmiita tarttumaan työhön, kun tilanne kehittyy. Sitä ennen voi jokainen virkistää muistiaan ja ammentaa omaan työhönsä ajatuksia jo tehdystä työstä:

Matkakeskus Turkuun -klinikka

Marika Latvala